Kesällä 1989 Väiskillä oli aivan samat laulukirjat kuin nykyisinkin

Tämä on Väiskimuistoja –juttusarja Väiskin blogissa. Juttusarjassa vanhat väiskikonkarit avaavat sinulle hauskoja, omituisia, kiinnostavia tai ihan tavallisia väiskimuistojaan. Sarjan ensimmäisessä osassa muistojaan kertoo vuonna 1989 ensimmäisellä Väiskillään leireillyt Moq.

Varhaiset muistot ovat kiitollisia. Kiitollista unenkaltaista puuroa, jossa todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat hataraksi aukkoisaksi kertomukseksi. Kuitenkin jos aukkoja on enemmän kuin muistoja, mielikuvitus jää ilman kehikkoa, jota värittää. Irralliset muistot kelluvat erillään. Muistaa vain paukkuvan nigerin.

Kesä 1989 oli ollut kuuma jo ennen Väiskiä. En minä sellaista muista. Ilmatieteenlaitos muistaa. Yhdeksänvuotiaana sudarina minulla tuskin oli tuolloin mitään käsitystä leirin sijainnistakaan. Oli yhdessä äidin kanssa pakattu kasarinsininen rinkka ja erittäin imukykyinen ohut solumuovinen makuualusta. Espoolaiselta ostoskeskukselta oli yhteiskuljetus jonnekin mäntykankaalle. Myöhemmin sain selville, että leiripaikka oli ollut Lappohjassa Hankoniemellä.

Nuoria partiolaisia rinkka selässä 80-luvun vaatteissa.

Tavallisesta jokapäiväisestä leirielämästä en muista tuolta leiriltä mitään. Ehkä muistan jonottaneeni yhteisohjelmaan huivi kaulassa hiekkatiellä. Sitä olen tehnyt kuitenkin parilla kymmenellä kesäleirillä, joten on täysin mahdoton sanoa olisiko se tie mäntykankaalla ollut juuri Väiski´89:lla.

Pieniä partiolaisia jonottamassa hiekkatiellä. 80-luvun vaatteet päällä.

Partioleirit muuttuvat vähemmän kuin muu yhteiskunta ympärillämme. Jos Väiski´89:n uimarannalta olisi lähtenyt veneellä etelään olisi rantautunut Neuvostoliittoon. Toisaalta tuskinpa olisi rantaan asti päässyt ennen kiinni jäämistä. Toisaalta tuolloin kesällä 1989 leirillä oli aivan samat laulukirjat, samat Rukan sadetakit ja samaa hernemaissipaprikariisiä muovilautasilta kuin nykyisin. Oli myös samat harjakattoiset oliivinvihreät niger-teltat. Sellaiset, jotka heiluvat ja paukkuvat kun kuuman kesän nostattama öinen ukkomyrsky iskee avomereltä Hankoniemen männikössä nukkuvien sudarien niskaan.

Minun muistoissani se oli hirmumyrsky. Ainakin 12 boforia. Vähintään. Se iski yöllä leiriin. Nukkumisesta ei tullut mitään. Harjatelttamme paukkui ja huojui tuulessa. Ainoastaan meidän nukkujien vähäinen yhteenlaskettu ruumiinpaino esti telttaa repeytymästä stratosfääriin. Joku tiesi kertoa, että naapurisavun sudariteltalle olisi näin käynyt. Meistä se oli täysin uskottavaa. Aivan yhtä uskottavaa kuin se, että teltta oli vienyt mennessään kaikki siinä nukkuneet.

Todellisuudessa yöllä lienee tuullut hieman navakammin. Silti tuo jäi ainoaksi todelliseksi muistoksi pienelle sudarille tuosta Väiski-viikosta Hankoniemellä kesällä 1989. Se on oikeastaan aika mukava muisto.

Nuoria partiolaisia rakentamassa tiksipistettä metsässä. Pojilla on 80-luvun vaatteet ja pitkät takatukat.

Tuon myrskyisän alun jälkeen olen ollut jokaisella Väiskillä. Leiritoimiston osallistujalistoissa kohdallani on lukenut sittemmin vartiolainen, turvajohtaja, savunjohtaja, vaeltajaohjelma, leirinjohtaja ja viimeksi perheleiri. Kertaakaan en ole katunut leirille lähtöä.

Jokainen Väiski on ollut erilainen. Ollut toinen toistaan parempi.

Moq, Vipe
leirinjohtaja Väiski´09

Yleiskuva partiolaisista istumassa yhteisohjelmaa seuraamassa hiekkarannalla. Lapsilla on prtiohuivit ja partiopaidat päällä sekä 80-luvun hiustyylit.

Jutun kuvat ovat Espoon Partiotuen kuva-arkistosta.