Jokainen Väiski on muiston arvoinen

Tämä on Väiskimuistoja –juttusarja Väiskin blogissa. Juttusarjassa vanhat väiskikonkarit avaavat sinulle hauskoja, omituisia, kiinnostavia tai ihan tavallisia väiskimuistojaan. Sarjan toisessa osassa muistojaan kertoo viisi Väiskiä nähnyt Linda!

Pikkusiskon koti-ikävätukena 24/7

Kaksi vuotta nuoremman siskoni muistoissa meidän kummankin ensimmäinen Väiski vuonna 1998 on legendaarinen. Vetäessään maitokärryrallia Evon monttuisilla teillä hän tutustui yhteen parhaista ystävistään, nykyiseen tyttärensä kummitätiin.

Itse sain samalla Väiskillä muistutuksen 11-vuotiaan isosiskon tärkeästä roolista, kun sain olla vähän väliä lohduttamassa riipivästä koti-ikävästä kärsivää pikkusiskoani (sama maitokärryhurjastelija). Onneksi koti-ikäväpillerit ja nukkumapaikan vaihto isosiskon telttaan tekivät lopulta tehtävänsä, ja selvisimme kummatkin leirillä jotakuinkin selväjärkisinä loppuun saakka.

Nuoria partiolaisia syömässä keittoa ulkona auringon paisteessa.

Leirin tärkeimmässä pestissä

Kolme vuotta myöhemmin, Väiskillä 2001, oli siskokin jo vähän reipastunut, ja minä astuin elämäni ensimmäiseen leiripestiin muonittamaan nälkäisiä leiriläisiä. Skutvikenin upeilla mäntykankailla näin leiristä lähinnä noin 10 neliön kokoisen keittokatoksemme, opettelin pilkkomaan sipulia tehokkaasti ja bailasin perunankuorimisten lomassa kasettimankasta soivan Tiktakin tahdissa keittiöpossemme kanssa. Tästä leiristä alkoivat kultaiset teinivuoteni partiossa – ne, jotka ovat tuoneet elämääni oikeastaan kaiken tärkeän.

Auktoriteettia koetellaan

Hankoniemen Väiski 2005 toi EPT:läisten elämään Pelimies-biisin ja Hanko-kävelyn, jonka jokainen leirillä ollut varmaan vieläkin osaa. Omat muistoni Hankoniemestä ovat ristiriitaisia: biisiin kulminoituva 15-vuotiaan vapauden riemu, ja toisaalta se, kun yritin hiki päässä saada muita johtajiamme ylös PJ:stä aamuisin. Savunjohtajan mandaatti ei aamu-unisia tuntunut kiinnostavan, ja painava vastuu taisi saada tirauttamaan paritkin itkut leirin aikana.

Nuoria partiolaisia elefanttikävely-asennossa silmät sidoittuina aurngon paisteella niityllä. Joillakin kantamuksina rinkkoja ja kasseja.

Hulluja ideoita ja mieletön tiimihenki

Väiskimuistojeni kirkkaimman kruunun saa ehdottomasti vuoden 2009 Väiski. Leiritoimikuntaan uskaltautuminen palkittiin mahtavalla tiimillä ja hervottoman hauskalla otteella, jolla leiriä tehtiin. Ohjelmajohtajan saappaissa sain olla rakentamassa leirielämystä juuri uudistuneiden ikäkausien mukaan. Moqun ja Joonaksen suuruudenhulluutta läheltä seuratessa tuli olo, että pystymme mihin vaan, ja niinhän me oikeastaan pystyimmekin.

Paluu juurille

Väiski 2014 oli osaltani lyhyt parin yön piipahdus, jolla tietämättäni pääsin jo harjoittelemaan seuraavia paria Väiskiä varten. Nyt jo aikuiseksi kasvaneella siskollani oli leirillä mukana nelikuinen poikansa, jota kummitädin ylpeydellä työntelin pitkin leiriä ja käytin tekosyynä olla osallistumatta perheleirin askareisiin.

Ensi kesän Väiskillä taidan tarvita sekä viime Väiskin tuomia vauvakuiskaajan taitoja että ihan jokaiselta aiemmalta leiriltä keräämiäni oppeja ja kokemuksia, kun kärrään oman pesueeni Syndalenin aurinkoiseen metsään. Nähdään Väiskillä 2020!

– Linda

Auringonlaskua ihailevia ihmisiä rannalla.

Jutun kuvat ovat Espoon Partiotuen kuva-arkistosta.