Leirimuistoja Väiskiltä 2009

Tämä on Väiskimuistoja –juttusarja Väiskin blogissa. Juttusarjassa vanhat väiskikonkarit avaavat sinulle hauskoja, omituisia, kiinnostavia tai ihan tavallisia väiskimuistojaan. Sarjan kolmannessa osassa muistojaan kertoo Väiskin 2009 alaleirijohtaja Anna Stina!

MoQ ja Joonas oli valittu vuoden 2009 Väiskin leirinjohtajiksi, joten en oikein voinut muuta kuin suostua, heidän pyytäessään minua alaleirijohtajaksi. En tullut siinä kohtaa ajatelleeksi, että se tarkoitti myös sitä, että seuraavana kesänä viettäisin koko kolmen viikon kesälomani asuen metsässä. Edellisestä partioleiristäni oli ehtinyt hujahtaa jo kahdeksan vuotta, joten jännitin miten paluu leirielämään sujuisi. Jo rakennusleirin ensimmäisenä päivänä huomasin kuitenkin istuvani täysin luontevasti sekä muurahaispesän, että mustikkamättään päällä ja muoviastioista nautittu, havunneulasilla höystetty keittokin maistui taivaalliselta.

Leiritoimikuntaan oli valikoitunut Espoon partiolaisten parhaimmistoa ja mieleeni on jäänyt mahtavat suunnitteluretket ennen leiriä ja leirillä ilta-auringossa rantakalliolla pidetyt leiritoimikunnan kokoukset. Yli vuoden kestänyt yhteistyö leiriä suunnitellessa oli hitsannut meistä yhteen huikean porukan, oli seepraa, leijonaa, vyötiäistä ja keitä meitä nyt oli. Alun suuruudenhullut suunnitelmatkin olivat leiriin mennessä onnistuttu saamaan toteutuskelpoiselle tasolle – leirivalmisteluihin käytetty reilu vuosi oli siis tarpeen.

Leiritoimikunnan jäsenet kävelevät hiekkatiellä auringon laskiessa kesäillassa.

Jotain taivasta hivelevistä suunnitelmista kuitenkin jatkoi leirille asti ja niistä esimerkkinä mainittakoon leiriportit. Leiriportti ja alaleiriportit olivat huikeita ja niiden rakenteluun vaadittua lihasmassaakin seurasi mielellään vierestä aurinkoisina leiripäivinä. Todellisuudessa leiriportit olivat aivan älyttömiä, sillä pitihän sitä aina pistää vähän paremmaksi, tai vähintäänkin korkeammaksi, kuin naapurialaleiri. Osa porteista taisi valmistuakin vasta leirin loppupuolella. Muistelisin, että leirin alustavassa budjetissa leiriportin kohdalla taisi lukea ”tukkeja, tervaa ja sementtiä”.

Kolme viikkoa leirillä meni kuin silmänräpäyksessä. Siihen sisältyi huikeita leiriohjelmia, leirinuotioita, lippukuntien huutoja, saunomista, yksi kävyillä täytetty makuupussi, hengailua, hyvää ruokaa, ruokalauluja, likaisia varpaanvälejä ja paljon vanhoja, uusia ja rakkaita ystäviä sekä leiritoimikunnan laadukkaita keskusteluita VHF-kanavilla (kunnes niissä kehotettiin pysymään asialinjalla).

Leirien viimeiset illat ovat aina jotenkin haikeita, mutta tällä Väiskillä aika moni muistanee sen hillittömän fiiliksen, mikä oli purkubileissä johtajakahvilassa, jossa mm. leirinjohtaja veti itsensä tanssibattlessa hikeen MC Koppakuoriainen -biisin tahtiin. Tomu nousi kattopressuun asti! Aamuyön tunteina purettiin viimeisenä myös johtajakahvila ja se kannettiin riuku kerrallaan osaksi muiden purettujen rakennelmien kasoja. Muistan, että tässä kohtaa itsellänikin tuli kyllä viimeistään roska silmään kun tajusin, että ikimuistoinen leirikokemus oli päättymässä.

Värikkäillä valoilla koristeltu johtajakahvila-teltta pimeässä metsässä. Teltan katoksen alla on ihmishahmoja.

Leirinjohtajat olivat leirin suunnittelun aikana tehneet meille leiritoimikuntalaisille erittäin selväksi sen, että leirin aikana meidän ei kuulunut tehdä mitään, vaan katsoa kuinka kaikki se mitä olimme suurella työllä suunnitelleet, tulisi yhteen. Itse olin välittänyt samaa sanomaa myös erinomaisille alaleirinjohtajilleni. Muistan ohimenevän ajatukseni sinä päivänä, kun leiriläiset vyöryivät busseista kohti alaleirejä, että jos itse en tee mitään, eivätkä alaleirijohtajani tee mitään, niin kuka oikeastaan tekee? Selkeästi joku teki jotain, sillä leirillä asiat tuntuivat loksahtelevan kohdilleen ja päällimmäisenä mieleeni on jäänyt, että leiri oli kaikin puolin menestys. Leirin päättymisen jälkeen koin totaalisen tyhjyyden tunteen ja pistävän ikävän kaikkeen siihen, mitä leirin tekemiseen ja leiriin itseensä liittyi. Tästä tunteesta tiesin, että leiriä tehtiin sydämellä ja että se oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista.

Tänä kesänä oma poikani lähtee ensimmäiselle Väiskilleen ja muutenkin ensimmäiselle partioleirilleen. Toivon, että hän saa yhtä mahtavia muistoja ja kokemuksia itselleen, kuin mitä Väiskit ovat minulle antaneet.

Jutun kirjoittajan Anna Stinan muotokuva. Hänellä on ruskeat puolipitkät hiukset ja hymyilevä ilme.

Terveisiä erityisesti Väiski 2009 leiritoimikunnalle!

– Anna Stina

Jutun kuvat ovat Espoon Partiotuen kuva-arkistosta.